Murhekuoppa ja unihiekka

Istun täällä Erstan hotellissa, näköala on Tukholman mahtavin! Ikkunastani näen Vikin Linen isot punavalkoiset laivat, aamuisin ja iltaisin tulevat ja lähtevät, ja huomeniltana minäkin lähden seilaamaan.
Vähän monenlaisin tunnelmin lähden matkaan.
Olen ollut nyt kaksi päivää tällä "taikaterapia"-kurssilla, höpsis, saan lakata kutsumasta sitä niin, siis lyhytterapia-kurssilla olen ollut; sitä Ben Furmanin juttua, jos olen asian oikeen käsittänyt: hän vaikuttaa olevan alan uranuurtaja Suomessa. Viisas mies.
Kaksi yöta Tukholmassa, kaksi unetonta yötä.
Ja huoli isosiskosta, jota menen kattomaan Suomeen.
Nämä jutut siis painavat päälle.
Terapia-juttu on sellainen hyvä, kiva, positiivinen osa elämääni! Se on todella minun juttuni.

Nuo toiset, nimeämäni asiat taas huolestuttavat.

No, kaikki ajallaan.

Tämä Lyhytterapia on muuten sellaista suomalaiselle sopivaa juttua!
Nimittäin, ihmisiä kannustetaan ottamaan sisu esille!
Ei elämä ole aina niin helppoa, mutta sopivalla kannustuksella voi ehkä nähdä asioita vähän eri tavalla, ja päästä irti huoli- ja murhekuopasta. Terapeutin homma on valottaa vähän uutta näkymää, ja ehkäpä saada värit näyttämään vähän kivemmilta, ja auttaa ihmistä hoksaamaan tikapuut, jos puhutaan symbolisesti.

No niin, aika painella yöpuulle, tai no, tuohon mukavaan pehmeään petiin pötköttämään ja odottelemaan Nukku-Mattia. Toivottavasti se löytää tänne tänä yönä, ja heittää oikeen kunnon annoksen unihiekkaa!