Lumeen rakastunut

Tänään kävin hiihtämässä! Täällä Smoolannissa ei ole ollut juurikaan lunta, se vähäinen mikä on satanut on saman tien sulanut pois. Mutta nyt, viime viikolla tuli jonkin verran lunta, ja sopivasti miinusasteita ("pahimmillaan  -4..!) joten tekivät tuonne parin kilometrin päähän ladut.
Sinne!
Kauan sitten viimeksi, mutta ei näitä "ruumiintaitoja" unohdeta niin vaan. Sieltä se potku löytyi, ja sauvoin lenkin, joka oli ehkä kolmisen kilometriä, hikeä tippuen. Aivan liian lämpimät vaatteet päällä.
Suihkussa käytyäni istahdin tietokoneen äärelle, ja sattumoisin löysin kivan youtube-filminpätkän eläimistä lumisissa maisemissa. Kuinka kaunista lumi onkaan!
Muistan olleeni lumettomina talvina -sellaisia täällä on aika usein...- kuin kipeä, kuin poissa raiteiltani. Kai se on jossain geeneissä, että talvella pitää olla lunta. Muuten ei se kevätkään tunnu "oikealta".
Joskus olen ihan vakavissani miettinyt että tulisin viettämään vanhuusvuoteni jossain lämpimässä maassa. Tuollaisia sitä kai miettii, kun talvi on ollut epätavallisen pitkä...
Nyt en ole enää niin varma, olisiko se unelma ollenkaan toteuttamisen arvoinen.
Olin vuosi sitten käymässä Filippiineillä, ja siellä ei ollut koskaan, ei kertaakaan, edes v i i l e ä ä, aina vain yhtä lämmintä. Kotiin palattuani istuin takapihalla silittelemässä kuuraisia heinänkorsia..
No, se kaihoilu meni kyllä aika äkkiä ohi.
Mutta kuitenkin. Neljä vuodenaikaa on meille, täällä pohjolassa, annettu. Eikö se olekin i h a n a a!

Murhekuoppa ja unihiekka

Istun täällä Erstan hotellissa, näköala on Tukholman mahtavin! Ikkunastani näen Vikin Linen isot punavalkoiset laivat, aamuisin ja iltaisin tulevat ja lähtevät, ja huomeniltana minäkin lähden seilaamaan.
Vähän monenlaisin tunnelmin lähden matkaan.
Olen ollut nyt kaksi päivää tällä "taikaterapia"-kurssilla, höpsis, saan lakata kutsumasta sitä niin, siis lyhytterapia-kurssilla olen ollut; sitä Ben Furmanin juttua, jos olen asian oikeen käsittänyt: hän vaikuttaa olevan alan uranuurtaja Suomessa. Viisas mies.
Kaksi yöta Tukholmassa, kaksi unetonta yötä.
Ja huoli isosiskosta, jota menen kattomaan Suomeen.
Nämä jutut siis painavat päälle.
Terapia-juttu on sellainen hyvä, kiva, positiivinen osa elämääni! Se on todella minun juttuni.

Nuo toiset, nimeämäni asiat taas huolestuttavat.

No, kaikki ajallaan.

Tämä Lyhytterapia on muuten sellaista suomalaiselle sopivaa juttua!
Nimittäin, ihmisiä kannustetaan ottamaan sisu esille!
Ei elämä ole aina niin helppoa, mutta sopivalla kannustuksella voi ehkä nähdä asioita vähän eri tavalla, ja päästä irti huoli- ja murhekuopasta. Terapeutin homma on valottaa vähän uutta näkymää, ja ehkäpä saada värit näyttämään vähän kivemmilta, ja auttaa ihmistä hoksaamaan tikapuut, jos puhutaan symbolisesti.

No niin, aika painella yöpuulle, tai no, tuohon mukavaan pehmeään petiin pötköttämään ja odottelemaan Nukku-Mattia. Toivottavasti se löytää tänne tänä yönä, ja heittää oikeen kunnon annoksen unihiekkaa!

Taikaterapiaa!

Juna nielee lumisia kiskoja hurjalla vauhdilla. Siis: junaliikenne toimii, myrskystä huolimatta. Täällä Ruotsissa on riehunut Egoniksi nimetty talvimyrsky. Puita lojuu pitkinpoikin siellätäällä, mutta ei lainkaan Gudruniin verrattavissa tämä Egon. Gudrun oli vuoden 2005 tammikuunmyrsky. Kymmenen vuotta on kulunut, mutta sitä itkee metsänomistajat vieläkin.

Siis, olen reissun päällä. Matkalla koti-Vissefjärdasta Tukholmaan. Volbit kuulokkeissa. Eli vauhdikasta menoa! Olen menossa Tukholmaan Lösningsfokus-kurssille, eli.. hmm. Ratkaisukeskeinen lyhytaikaterapia. Tuon kun lukee nopeasti niin siitä tulee taikaterapia, ja ei se kai ole ihan hassu vertaus. Eihän siinä ihmeitä tehdä, mutta ote on aivan eri kuin esim freudilaisessa terapiassa. Siis, kohtaaminen on toisenlaista. Tässä jutussa nähdään ihminen itse oman elämänsä experttinä. Ja joka kohtamisessa on oma taikansa!
Harmi, nyt näin, että tämä nimike oli svetisismi, Suomessa puhutaankin lyhytterapiasta. Annan nyt olla, kun sain tuohon tuon "taian" mukaan!
Minulla on pussissa mukana logoterapiaa myös, ja näiden kahden opin avioliitto on erittäin onnellinen!

Pikkupyrähdys Suomen puolelle on myös mukana suunnitelmakuvioissa...

Laskin tässä, että olen asunut Ruotsissa yli kolmekymmentä vuotta.
Tätänykyä tituloin itseäni ruotsinsuomalaiseksi. Eli suomalainen, joka asuu Ruotsissa. Suomenkielinen. Ruotsinkielinen. Naimisissa ruotsalaisen kanssa. Joten meillä on kivaa, kun katsellaan jääkiekkoa, tai yleisurheilua.. Kivaa, tai ÄÄNEKÄSTÄ!

Kiva mennä käymään Tukholmassa! Menen illalla poikani kanssa ulos syömään, hän asuu siellä, on asunut aina - siellä syntynyt ja kasvanut. Oli aikuinen, kun muutin Smoolantiin.

No, tässä tämä juttu tältä kertaa.
Pitäisköhän laittaa jonkinlainen kuva mukaan..? Ja mitenhän se tapahtuu..

No, joko onnistuin tai en, joko saat nähdä kuvan tai sitten et. :-) (Onnistui! Siitä tuli peräti selfie..)

Hyvää päivänjatkoa!

Iltamietteitä lahdentakaa

Olenpa ollut laiska kirjoittamaan. Kesäkin on mennyt siitä vaan, päivästä toiseen. Kuumaa, kuumempaa ja sitten ukkosta.
Lomalla olin pari viikkoa.
Asun Smoolannissa miehen ja kahden kissan kanssa. Työpaikkani on sellainen nuorisolle suunnattu taide-/valokuvataide-/opintopiiri-/tapaamispaikka-kahvila + peliluola. Siis me tehdään kaikenlaista edelliseen luetteloon liittyvää + tarvotaan metsässä vielä kaikenlisäksi. Ja tuo "peliluola" ei ole ollenkaan niin paheellista kuin miltä se kuullostaa. Kerron vähä kerrassaan, sillä muuten tästä tulee vaan jonkinlainen esittely, eikä se ole minun tarkoitukseni.
Olen kotoisin Pohjanmaalta, ja heti kun kynnelle kykenin, lähdin vauhdilla Tukholmaan. Tarkoitus oli olla siellä ensin kesätöissä, se venyi vuodeksi ja sitten olinkin jo tavannut mieheni ja sille reissulle siis jäin ja meneehän se elämä tälläkin tavalla. Vaikka en olisi koskaan uskonut, että minusta tulisi "ruosu", siis ruotsinsuomalainen! Aika jännä juttu, että sieltä pohjanmaalta kun lähdin, en myöskään olisi koskaan arvannut, että tulisin myöhemmin valitsemaan samankokoisen ja samantapaisen paikan  tyttäreni kasvuympäristöksi..!
Nyt han on 19 vuotta ja heti kun koulusta pääsi, pakkasi laukkunsa niin nopeasti kuin vain voi, ja paineli vauhdilla - New Yorkiin...!
Mitä äiti edellä ja niin pois päin. En moiti yhtään, ihan oikeen on matkustella nuorena. Mutta hän EI saa jäädä sille tielle!
Elokuun ilta-aurinko on laskemassa ja pian nousee super-kuu taivaalle. Ennemuinoin olivat elokuun kuut keltaisia ja hipoivat puidenlatvoja, tämä on kuin mikäkin valonheitin ja killittää keskellä taivasta.
Vai onkohan muistissa vikaa..?
Kaikkea vanhaa sitä kai on taipumus romantisoida, ja muistikuvat ovat kyllä monesti  käyneet aika monet kauneusleikkaukset läpi..!
Kun ihmiset sanovat, että asiat olivat paremmin joskus aikaisemmin, sanon, tai ainakin ajattelen, että enpä usko tuota. Mikään ei ole koskaan ollut paremmin kuin nyt - elät parasta aikaasi! - Joo mutta silloin olin terve.. saatat sanoa. Ja sehän on tietysti totta, terveys on parempaa kuin sairaus. Mutta olet varmasti viisaampi nyt. Ja koska luet tätä, niin silmäsi toimivat. Tai jos kuuntelet: korvasi toimivat.
Tällaisia minä  mietiskelen illan tullessa.
Kissa, joka omistaa talon jossa asun (omasta mielestään), haluaa sisälle, ja rapsuttelee vaativasti ikkunaan. Joo joo, tullaan!
Ja tämä päivä on suunnilleen tässä.
Nähdään!

Arkipäivän maantie

Huimaa vauhtia ylös avaruuteen, hurja pudotus pimeään.. Elämän ja kuoleman järjestys ravisteltu pois ikiaikaiselta radaltaan.. elämä, kuolema, elämä!
Eihän se luonnossa ole mitenkään ihmeellistä, kuoleman jälkeen tulee aina uusi elämä, uusi kevät.
Syksyllä hankittu passiflora kukki runsain, rikkain kukinnoin.Hienonhienot sirot kukat kohottivat itsetietoisina päätään, huojuivat keimaillen, sitten hitaasti kuivuivat, kuihtuivat. Nuputkin putosivat, mykkyräisinä. Kannoin lehtiä varisevan kasvin kellarinnurkkaan. Kaadoin mukillisen vettä ruukkuun kun satuin muistamaan. Kun kevätauringon säteet alkoivat ulottumaan nurkassa nyhjöttävään risukasaan, tapahtui hiljainen ihme. Hennonvihreät versot alkoivat työntymään valoa kohti.

Luonnossa sellasta tapahtuu jatkuvasti, mutta ei ihmiselämässä - meinasin kirjoittaa. Mutta tapahtuuhan toki.

Elämän taitekohtia ei aina edes tajua, ennen kuin on kulunut jonkin verran aikaa. Suuret ihmeet tulevat hyvin harvoin rumpuja paukuttaen. Useimmiten ne vain ovat siinä, silmiemme edessä, ja vie aikaa, ennekuin asian edes tajuaa.
Aivan kuin opetuslapset Emmauksen tiellä, saatamme mekin olla niin kiinni arkipäivässä, että voimme seisoa ihmeen edessä, ymmärtämättä, näkemättä sitä ihmeeksi.

Eräs tällainen on rakkauden ihme. Uuden elämän ihme. Uudelleen aloitetun elämän ihme.
Arkipäivän tavalliset tapahtumat nähtynä uusin silmin. Juuri minä, juuri sinä, juuri tässä ja nyt!
Siinä ei ole mitään itsestäänselvää.

Tämä päivä, tämä hetki, tämä tunne, muuttolinnun riemukas laulu, nurkkaan hylätyn kukan vihreät versot, rakkauden ihme ihmisten sydämissä. Mikroskooppista ja astronomista. Jumalan kärsimys, kuolema ja uusi elämä. Pääsiäisen ihme.
Minun edestäni, sinun edestäsi, kauan sitten ja tänään.

Verkligheten ikapp

Tillbaka i Emmaboda efter en resa till Stockholm. Reste med dottern, kom tillbaka utan. 

Det blev ingen roadtrip, det var vi båda för trötta för. Det blev tåget. Vi bodde hos min stockholmsbästis, det var avsked hejdå och goodbye med släkt och vänner, tårar och lyckoönskningar. Sedan flög min vackra kloka fina dotter iväg. Och det är precis så det ska vara, ju, men nu skriver jag inte mer just nu. 

Pyhäaamun mietteet 3 Rakasta itseäsi

Rakastakaa toisia niinkuin itseänne, sanotaan.

Mitä se oikeastaan pitää sisällään? Rakastakaa ja kunnioittakaa toisia ihmisiä, se on helpompi ymmärtää, siinä on jonkinlainen ylhäs kaiku.

Rakasta itseäsi, se kuullostaa omahyväiseltä ja egoistiselta. Ja myös jotenkin tähän aikaan kuuluvalta. Epäsolidaariselta. Ensin on katsottava omaa etuaan. Mitä voittoa saan tästä asiasta? Tai  on saatava vartin verran kunniaa, niinkuin sanotaan selityksenä että nöyrytys-tv:n ohjelmiin on niin paljon hakijoita. Täällä Ruotsissa Idol-ohjelman hakuun on kiemurtelevat jonot tv studioiden edessä. Ja kauhistelemme kun ihmiset saavat raakoja kommentteja tuomaristolta. Ja kauhistelemme myös sitä, että eikö tuo ole koskaan kuullut totuuden sanoja, kun joku ottaa todellisia sorasointuja.

Tarkoittaako itsensä rakastaminen sitä, että hyväksyy itsensä sellaisena kuin on?

Kyllä ja ei. On rakkaudellista nähdä itsensä sovinnollisessa valossa. Eikä se tarkoita sitä, että näkisi kaiken positiivisenä ja hyväksyttävänä. Vaan että näkee koko kuvan. Todella näkee itsensä, sekä hyvät että huonot puolet, ja yrittää korjata niitä ominaisuuksia, jotka eivät ole niin hyviä. Ei itsensä rakastaminen tarkoita, että hyväksyy kaiken. Mutta että näkee koko kuvan, ymmärtämyksellä.

Itsensä rakastaminen ei ole ollenkaan sama asia kuin itserakkaus. Itserakkaus-sanalla on negatiivinen kaiku; egoistinen, itsekäs ihminen on itserakas.

Itsensä rakastaminen tarkoittaa että antaa itselleen arvon ja kunnioittaa itseään, luottaa tunteisiinsa ja kuuntelee sisäistä ääntään. Pysähtyy ajattelemaan, ennenkuin tekee päätöksen. Ei asetu ovimatoksi, eikä myöskaään tee toisista ovimattoja. Itsensä rakastaminen tarkoittaa myös että pitää huolta itsestään ja kunnioittaa omia rajojaan.

Kun omat rajat ovat kunnossa, ihminen näkee myös toisten rajat, hyväksyy ne ja kunnioittaa niitä. 

Kun ihminen näkee itsesä rakkaudellisin katsein, näkee hän myös toiset myötäelämyksellä.

Itsensä arvostamiseen kuuluu myös tietoisuus, että meillä on aina valinta. Joka tilanteessa. Jos jätämme valitsemasta, on sekin valinta. Viktor Frankl sanoi viisaasti, että jopa aivan äärimmäisessä tilanteessa voimme valita ja silloin on kyse omasta asennoitumisestamme. Voimme lyödä tai halata, irvistää tai hymyillä. Hylätä tai hyväksyä. 

Joten: rakasta itseäsi. Se on hyvä alku.